Toimiva yritys

Etusivu 9 Yrityksille 9 Toimiva yritys

Jokaisella uudella ja toimivalla yrityksellä on merkitystä Kyrönmaalle. Yrittäjältä kysytään rohkeutta, kun ajatuksissa on perustaa yritys uudelle toimialalle, kokeilla uusia ansaintamalleja tai lähteä tavoittelemaan kansainvälisiä markkinoita. Myös omistajanvaihdoksien toteuttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta. Onnistuneen omistajanvaihdoksen myötä maaseudun vakiintuneet yritykset saavat jatkajan ja toiminta jatkaa kehittymistään.

Yhyres haluaa olla yrittäjyyden taipaleen eri vaiheissa mukana tärkeänä kumppanina ja tukipilarina. Näin voimme tukea Kyrönmaan elinvoimaa ja elinkeinorakenteen monipuolistumista.

Kuka voi saada toimivan yrittäjän tukea?

  • Kaikki tuet on tarkoitettu alkavalle yrittäjälle ja osa myös toimivalle ja/tai osa-aikaiselle yrittäjälle tai maatilalle. Katso tukikohtaisesti, mitä tukea juuri sinä voit saada.
  • Yrityksesi tulee sijaita Kyrönmaalla (Isokyrö, Laihia, Vaasan Vähäkyrö).

Mihin tarkoitukseen tukia voi saada?

Ota yhteyttä!

Matti Jaskari

Toiminnanjohtaja

LEADER YHYRES KÄYNNISTÄÄ TOIMISTOSIHTEERIN REKRYN UUDELLEEN

Leader Yhyres pahoittelee suuresti toimintatapaa toimistosihteerin rekryrointiprosessissa. Leader Yhyres toteaa, ettei virheellinen prosessi ole täyttänyt yhdenvertaisuuden ja avoimuuden periaatteita.  Yhdistys käynnistää rekrytointiprosessin uudelleen. Aiemmin Leader...

Webinaari 24.9. – Kyläsuunnittelu käyttöön kunnassa

Webinaari: Kyläsuunnittelu käyttöön kunnassa – hyötyjä, tuloksia ja toimivia malleja Tervetuloa webinaariin torstaina 24.9.2026 klo 14-15.30. Kyläsuunnittelu ei ole vain kylän oma kehittämisen väline. Se voi tuottaa kunnalle arvokasta tietoa, uusia yhteistyön paikkoja...

Kyrönmaan Pihakirppikset – ilmoittaudu mukaan!

Suosittu Kyrönmaan Pihakirppikset –tapahtuma järjestetään jälleen, ja nyt haemme mukaan innokkaita myyjiä! Tapahtumassa ei ole yhteistä myyntialuetta, vaan myyminen tapahtuu haluamallasi paikalla, esimerkiksi omalla pihallasi. Tapahtumaan voi koota kirppisryhmän esim....

Turvallinen tulevaisuuskylä rakentuu yhdessä – tervetuloa mukaan 5.9. Vähäkyröön

(Jos linkki ei toimi, hae nimellä "Turvallinen Tulevaisuuskylä") Millainen on tulevaisuuden kylä? Entä miten me voimme itse vaikuttaa siihen, että arki tuntuu sujuvalta, yhteisölliseltä ja turvatulta alati muuttuvassa maailmassa? Näitä kysymyksiä lähestytään...

Tekoja & tuloksia – Leader-toiminnan vaikuttavuus esiin

Kutsu mukaan yhteistyöhön Leader-toiminnan vaikutuksien esiintuomiseksi  EU:n maaseuturahoituksen kausi lähestyy loppuaan ja tulevan rahoituskauden valmistelut ovat käynnissä täydellä teholla. Nyt onkin erinomainen aika tuoda esiin, mitä kaikkea Leader-toiminnalla on...

Opintoretki Lapualle ke 24.6.

Opintoretki Lapualle – kylätoimintaa ja puutarhainspiraatiota Juhannuksen jälkeisellä viikolla suuntaamme Lapuan Tiistenjoen alueelle sekä Savipaja Lintukotoon. Päivän aikana tutustumme käytännön esimerkkeihin kylien kehittämisestä sekä nautimme maaseudun ympäristöstä...

Älykkäitä ratkaisuja maaseudun kehittämiseen

Keväinen Liettua otti meidät vastaan kukkivien kirsikkapuiden ja lämpenevän sään keskellä, kun osallistuin viime viikolla FUTURAL-hankkeen järjestämään EU Rural Innovation Forum -tapahtumaan. Kyseessä oli kaksipäiväinen maaseudun kehittämisen innovaatiofoorumi, jossa...

Kesätyökiertue 2026 – ilmoita teidän työpaikka!

KÄY-hanke lähtee kesäkiertueelle – millaista kesätyö oikeasti on? Millainen kesätyö on nuoren mielestä? Mitä siellä tehdään, mitä oppii – ja miltä työpäivät tuntuvat? Tänä kesänä lähdemme ottamaan siitä selvää vähän eri tavalla. Kyrönmaalla käynnistyy kampanja, jossa...

Heippa-pinssi suunnittelukilpailu

Suunnittele pinssi, jotta kyläläiset tohtisivat tervehtiä toisiaan, koska samalta kylältähän tässä ollaan!Osallistu ja vaikuta ideoimalla oma pinssisi. Paras työ toteutetaan kylillä jaettavaksi pinssiksi! SUUNNITTELE HEIPPA-PINSSI, joka saa kyläläiset tervehtimään...

Vuosikokous

  Kevät on alkanut, ja vuosikokouksen aika lähestyy. Tervetuloa! Yhyres Kehittämisyhdistys ry:n vuosikokous järjestetään tiistaina 14.4.2026 klo 19.00 alkaen. Vuosikokous pidetään yhdistyksen tiloissa osoitteessa Loukontie 6, 66440 Tervajoki. Kokouksessa...