Kylätalo, kyläkauppa, valokuituverkko, liikuntapaikka, retkeilyreitti tai yhteinen harrastusryhmä. Moni näistä asioista saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta niiden taustalla on usein paikallisten ihmisten omaa työtä, yhteistyötä ja halua pitää huolta yhteisestä asuinympäristöstä ja sujuvasta arjesta. Tämä korostuu maaseudulla, jossa palvelut eivät aina löydy läheltä. Kun palvelut vähenevät, etääntyvät tai eivät vastaa paikallisiin tarpeisiin, ihmiset tunnistavat tarpeita ja tarttuvat toimeen. Syntyy toimintaa, jossa yhdistyvät paikallinen aloitteellisuus, yhteistyö ja käytännön tekeminen. Tätä kutsutaan yhteisölliseksi eli yhteisölähtöiseksi palvelutoiminnaksi.
Yhteisöllinen palvelutoiminta on maaseudulla laajaa ja monimuotoista
Suomen Kylät toteutti yhdessä Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen ja Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kanssa Palveluverkkomuutokset ja yhteisötalouden rooli maaseutualueilla -hankkeen (MaaseutuPaVe). Hankkeen valtakunnallinen kysely tarkasteli yhteisöllisen palvelutoiminnan muotoja ja laajuutta maaseudulla. Kyselyn tulokset koostuvat pääosin maakunnallisten ja paikallisten kyläyhdistysten toimijoiden sekä alueellisten Leader-ryhmien vastauksista.
Kyselyn vastausten perusteella toiminta painottuu erityisesti yhteisten tilojen ylläpitämiseen, liikuntaan, kulttuuriin ja harrastuksiin sekä paikallista infrastruktuuria tukeviin ratkaisuihin, kuten vesiosuuskuntiin, kyläverkkoihin ja kyläradioihin. Myös asumiseen, matkailuun ja kauppapalveluihin liittyy yhteisölähtöistä toimintaa. Varsinaiset hyvinvointi-, hoiva- ja asumispalvelut ovat toistaiseksi pienempi osa kokonaisuutta.
Kyselyyn vastanneiden arvioiden mukaan yhteisöllinen palvelutoiminta on viime vuosina pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt. Lähes kolmannes arvioi toiminnan lisääntyneen, kun taas noin viidennes arvioi sen vähentyneen. Kehityksen taustalla vaikuttavat muun muassa julkisten palvelujen väheneminen ja etääntyminen maaseutualueilta. Samalla yhteisöllinen palvelutoiminta nähdään yhä vahvemmin keinona ylläpitää kylien elinvoimaa, hyvinvointia ja paikallista identiteettiä.
Yhteisölähtöisten ratkaisujen vahvuuksia ovat paikallistuntemus, joustavuus ja kyky hyödyntää alueen omia voimavaroja. Paikallinen osaaminen auttaa kehittämään ratkaisuja, jotka sopivat juuri kyseisen alueen tilanteeseen. Toiminnan perustana ovat luottamus, yhteistyö ja halu tehdä asioita yhteisen hyvän eteen.
Mitä yhteisöllinen palvelutoiminta on käytännössä?
Yhteisöllisessä palvelutoiminnassa paikalliset ihmiset ja yhteisöt kehittävät ja tuottavat palveluja ja muita arjen kannalta tärkeitä ratkaisuja omista tarpeistaan lähtien. Toimijoina voivat olla esimerkiksi kyläyhdistykset ja muut yhdistykset, osuuskunnat, asukasyhteisöt ja yhteiskunnalliset yritykset. Toiminta voi perustua vapaaehtoistyöhön, palkattuun työhön tai niiden yhdistelmään.
Käytännössä toiminta voi olla esimerkiksi kyläyhdistyksen ylläpitämä monipalvelupiste tai osuuskunnan pyörittämä kyläkauppa. Se voi tarkoittaa myös kylätaloa, jossa järjestetään tapahtumia, liikuntaa ja harrastuksia tai ylläpidetään mahdollisuuksia kokoontua ja kohdata muita.
Yhteisöt huolehtivat myös retkeilyreiteistä, hiihtoladuista ja luistelukentistä, järjestävät kulttuuritoimintaa ja yhteistä tekemistä sekä kehittävät asumiseen, matkailuun, energiaan ja vesihuoltoon liittyviä ratkaisuja. Toiminta voi ulottua myös turvallisuuteen ja varautumiseen: naapuriapu, kyläradiot ja paikalliset auttajaryhmät ovat esimerkkejä yhteisestä huolenpidosta. Joissakin yhteisöissä tuotetaan myös ikääntyneiden tukipalveluja, kotihoitoa tai perheiden palveluja.
Yhteistä näille esimerkeille on, että paikalliset ihmiset ovat aktiivisesti mukana kehittämässä ja toteuttamassa ratkaisuja, joista hyötyy koko yhteisö.
Palveluja, hyvinvointia ja osallisuutta
Yhteisöllisen palvelutoiminnan merkitys ulottuu yksittäisiä palveluja laajemmalle. Kauppa, kylätalo tai harrastusryhmä ei tarjoa vain palvelua tai tekemistä, vaan myös kohtaamisia, osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinympäristöön. Yhdessä tekeminen vahvistaa sosiaalisia suhteita, luottamusta ja keskinäistä auttamista. Se tuo arkeen merkityksellisyyttä ja vahvistaa tunnetta siitä, että voi olla mukana rakentamassa oman alueensa tulevaisuutta.
Yhteisöllinen palvelutoiminta onkin parhaimmillaan samanaikaisesti palvelujen tuottamista, hyvinvoinnin rakentamista ja paikallista kehittämistä.
Jatkuvuus edellyttää kumppanuutta
Toiminnan jatkuvuus ei kuitenkaan voi perustua loputtomasti muutaman aktiivisen ihmisen venymiseen. Monissa yhteisöissä vapaaehtoisten ikääntyminen, uusien toimijoiden vähäisyys, epävarma rahoitus ja kasvava hallinnollinen työ haastavat toimintaa. Jotta yhteisöllinen palvelutoiminta voi kehittyä ja jatkua, sen merkitys on huomioitava nykyistä paremmin myös kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtakunnallisessa palvelukehittämisessä.
Tarvitaan vuoropuhelua, toimivia kumppanuuksia ja konkreettista tukea. Se voi tarkoittaa esimerkiksi tiloja, taloudellista tukea tai yhteistä palvelujen suunnittelua. Olennaista on, että yhteisöjen toimijuus tunnistetaan ja niitä kohdellaan tasavertaisina kumppaneina. Yhteisöllinen palvelutoiminta ei korvaa julkisen sektorin vastuuta, vaan voi täydentää palveluja ja tuoda paikallista osaamista osaksi niiden kehittämistä.
Kun yhteisöjen oma aktiivisuus ja julkisten toimijoiden tuki kohtaavat, syntyy ratkaisuja, jotka vahvistavat palveluja, hyvinvointia ja hyvän elämän edellytyksiä koko alueella.
Katso video yhteisöllisestä palvelutoiminnasta
Suomen Kylät ry julkaisema Kylässä – Kotona -video avaa yhteisöllisen palvelutoiminnan merkitystä ja mahdollisuuksia kylissä ja paikallisissa yhteisöissä. Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=xh8NFdq-a20
Lisätietoja:
Johanna Niilivuo
Kehittämispäällikkö
Suomen Kylät ry
johanna.niilivuo(a)suomenkylat.fi
045 341 0384
Palveluverkkomuutokset ja yhteisötalouden rooli maaseutualueilla -tutkimushankeen on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö maaseutupolitiikan neuvoston esityksestä.
Entä mitä voisimme kehittää Kyrönmaalla?
Yhteisöllinen palvelutoiminta näkyy myös meidän kylillämme monin tavoin. Kylätalot, tapahtumat, harrastusmahdollisuudet, yhteiset tilat ja paikalliset palvelut syntyvät usein ihmisten omasta aktiivisuudesta ja yhteistyöstä. Mutta voisiko olemassa olevaa toimintaa kehittää edelleen? Tai löytyisikö kylältä jokin uusi tarve, johon voitaisiin yhdessä etsiä ratkaisua?
KÄY – Kyrönmaan Älykkäät Yrittäjyyskylät -hankkeessa haluamme vahvistaa kylien elinvoimaa ja auttaa paikallisia toimijoita löytämään uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön, palvelujen kehittämiseen ja oman alueen vahvuuksien hyödyntämiseen.
Jos sinulla on mielessä kehittämisidea, tunnistettu tarve tai vaikka vasta alustava ajatus siitä, mitä omalla kylällä voisi tehdä toisin, ota yhteyttä! Pohditaan yhdessä, miten ideaa voisi lähteä viemään eteenpäin.
KÄY-hanke | Piia Hautamäki

Piia Hautamäki
Yhteystiedot: