Valmistelu­raha

Etusivu 9 Yhteisöille 9 Valmisteluraha

Valmisteluraha

Valmisteluraha on 5000 euron kertakorvaus, jota voi saada yritys- tai viljelijäryhmähankkeiden, tuottajaorganisaatiohankkeiden, EIP-hankkeiden ja Älykkäät kylät –hankkeiden valmisteluun. Ehtona valmistelurahan myöntämiseen on hakijan tai ryhmän aito pyrkimys kehittämiseen ja päähankkeen toteuttamiseen.

Valmistelurahalla voidaan selvittää, onko hankkeella onnistumisen edellytyksiä. Suunnitteilla olevalle päähankkeelle voidaan siis tehdä eräänlainen ”markkinakartoitus”.

Lue lisää valmistelurahasta Ruokaviraston sivuilta.

Valmistelurahaa voidaan käyttää:

  • idean muotoiluun
  • kumppaneiden hakemisen ja kumppanuuksien tunnusteluun
  • konkretisointiin, kuten tavoitteiden asetteluun
  • viestintään, verkostoitumiseen ja osallistamiseen.

Jos valmistelurahan aikana päädytään siihen, että esim. Älykkäät kylät –hanketta ei ole järkevää toteuttaa, tulee valmistelurahan tuloksena olla raportti syistä, miksi hanketta ei kannata toteuttaa. Selvityksen tulos saa siis olla se, että varsinaista valmisteltua hanketta ei haeta – hakematta jättäminen tulee kuitenkin perustella raportilla.

Kysy lisää valmistelurahasta Yhyreksen toimistolta!

Mietityttääkö? Heräsikö kysymyksiä? Kysy meiltä!

Neuvomme mielellämme, joten ota meihin rohkeasti yhteyttä! Yhteisöjen tukiasioissa sinua auttaa:

Vilma Säteri

Jouluilta ja Avoimet Ovet 7.12.2023

Tervetuloa Yhyreksen Jouluiltaan / Avoimiin Oviin! Torstaina 7.12.2023 klo 17-19. Jouluillassa on kahvi- ja glögitarjoilu, jonka lisäksi on mahdollista osallistua askarteluun Taitokeskus Villavintin opastuksella. HUOM! Askartelutarvikkeiden hinta kerätään...

Hyrrässä käyttökatko 10.-14.11.2023

Hyrrä-asiointijärjestelmässä käyttökatko! Ruokaviraston asiointi- ja viranomaispalveluissa on käyttökatko, joka alkaa perjantaina 10.11.2023 kello 8 ja päättyy tiistaina 14.11.2023 kello 00. Katko kestää suunnitellusti viisi päivää, mutta Ruokavirasto kehottaa...

Digiturvallisuus -ilta 21.11.2023

Tervetuloa Digiturvallisuus -tilaisuuteen! Milloin?Tiistaina 21.11.2023 klo 14. Missä?Isonkyrön valtuustosaliKunnanvirastoPohjankyröntie 136, 61500 Isokyrö.   Tilaisuus koostuu: Esittäytymiset:MikäDigi –hanke, Yhyreksen Kyrönmaa kylät kasvuun -hanke ja Isonkyrön...

Uudet nettisivut on julki!

Yhyreksen uudet nettisivut on nyt julkaistu! Käy tutustumassa nettisivuillamme esimerkiksi: Uuden rahoituskauden tukimahdollisuuksiin, Yhyreksen toimintaan ja tapahtumiin, Yhyreksen hallitukseen, Nuoriso-Leader -rahoitukseen ja nuorten toimintaan Kyrönmaan kyliin, ja...

Syksyn hankeinfokiertueen materiaalit

YHYRES-kehittämisyhdistyksen syksyn hankeinfokiertue on kierretty! Kiitokset kaikille infotilaisuuksiin osallistuneille. Kiertue kiersi Kyrönmaan alueen Vähänkyrön kautta Laihialle ja siitä Isoonkyröön. Kiertueella käytiin läpi Yhyreksen paikallisen strategian...

Avoimet Joulukylät 2023

Järjestääkö kylänne tai yhdistyksenne joulutapahtuman marraskuussa tai joulukuussa? Osallistutteko esimerkiksi Vähänkyrön joulunavaukseen 3.12.2023 omalla tapahtumalla? Ilmoita tapahtumasi Avoimet Joulukylät -tapahtumakokonaisuuteen! Voit ilmoittaa tapahtumanne mukaan...

Vähänkyrön Joulunavaus 3.12.2023

Tervetuloa mukaan toteuttamaan Vähänkyrön joulunavausta Tervajoelle! Yrittäjät, tässä loistava tilaisuus lisätä paikallisten tietoisuutta toiminnastasi, tai sitten kokeilla ensimmäistä kertaa omien tuotteiden/palveluiden myyntiä! Yhdistykset, tässä teille hyvä paikka...

Syksyn hankeinfokiertueen aikataulu

Yhyres järjestää Kyrönmaalla hankeinfokiertueen syksyn aikana. Infotilaisuuksissa käydään läpi kyrönmaalaisille yrityksille tarkoitetut yritystuet ja yhteisöille tarkoitetut hanketuet uudella rahoituskaudella. Lisäksi esitelemme Yhyreksen paikallisen strategian...

Yhdistyksen ylimääräinen kokous 10.10.2023 klo 16:30

YHYRES-kehittämisyhdistys ry:n ylimääräinen kokous pidetään 10.10.2023 klo 16.30 yhdistyksen toimistolla, Loukontie 6, Tervajoki. Kokouksessa käsitellään hallituksen täydentäminen henkilövaihdosten takia.

Kyrönmaan pihakirppisten osoitteet 2.-3.9.2023

Kyrönmaan Pihakirppikset on täällä taas! Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.-3.9.2023 on jälleen mahdollisuus lähteä kiertämään asukkaiden ja yhdistysten pitämiä kirppiksiä heidän omilla pihoillaan Isossakyrössä, Laihialla ja Vähässäkyrössä. Löydät kirppisten...