Viljelijä­ryhmän kehittämis­hanke

Etusivu 9 Yhteisöille 9 Yhteistyöhankkeet 9 Viljelijäryhmän kehittämishanke

Viljelijäryhmän kehittämishanke

Viljelijäryhmässä on mukana 3–10 maatilaa, jotka kehittävät yhdessä toimintaansa. Lisäksi voidaan tehdä maatilakohtaisia toimenpiteitä. Oleellista on viljelijöiden sekä taloudellinen että sosiaalinen yhteistyö.

Mihin tukea voi saada?

Esimerkkejä ja huomioita:

  • työnteon ja tuotannollisen yhteistyön kehittäminen
  • hankkeilla tavoitellaan hyötyä yhteistyöstä kustannussäästöinä, innovaatioiden käyttöönotolla ja oppimisena
  • viljelijäryhmähankkeessa ei voi olla tuen saajana yrityksiä.

Kuka voi hakea?

  • Viljelijäryhmähanketta voi hakea kehittämisyhtiö, kunta, oppilaitos tai muu organisaatio, joka vastaa väliaikaisrahoituksesta ja hankkeen hallinnoinnista.
  • Viljelijäryhmähanke on tarkoitettu maatiloille.
  • Hanke kootaan ja toteutetaan yhdessä viljelijöiden ja hankkeen hallinnoijan kanssa.
  • Viljelijäryhmän kokoamiseen ja suunnitelman tekemiseen voi hakea valmistelurahaa (5000 €).

Paljonko tukea voi saada?

Kehittämishankkeen tuki voi olla maksimissaan 180 000 €. Yhyres maksaa 75 % hankkeen kustannuksista. Loppuosaan tarvitaan 25 % maatilojen omarahoitusta.

Hyödyllisiä valmisteluun liittyviä linkkejä

Mietityttääkö? Heräsikö kysymyksiä? Kysy meiltä!

Neuvomme mielellämme, joten ota meihin rohkeasti yhteyttä! Yhteisöjen tukiasioissa sinua auttaa:

Vilma Säteri

Jouluilta ja Avoimet Ovet 7.12.2023

Tervetuloa Yhyreksen Jouluiltaan / Avoimiin Oviin! Torstaina 7.12.2023 klo 17-19. Jouluillassa on kahvi- ja glögitarjoilu, jonka lisäksi on mahdollista osallistua askarteluun Taitokeskus Villavintin opastuksella. HUOM! Askartelutarvikkeiden hinta kerätään...

Hyrrässä käyttökatko 10.-14.11.2023

Hyrrä-asiointijärjestelmässä käyttökatko! Ruokaviraston asiointi- ja viranomaispalveluissa on käyttökatko, joka alkaa perjantaina 10.11.2023 kello 8 ja päättyy tiistaina 14.11.2023 kello 00. Katko kestää suunnitellusti viisi päivää, mutta Ruokavirasto kehottaa...

Digiturvallisuus -ilta 21.11.2023

Tervetuloa Digiturvallisuus -tilaisuuteen! Milloin?Tiistaina 21.11.2023 klo 14. Missä?Isonkyrön valtuustosaliKunnanvirastoPohjankyröntie 136, 61500 Isokyrö.   Tilaisuus koostuu: Esittäytymiset:MikäDigi –hanke, Yhyreksen Kyrönmaa kylät kasvuun -hanke ja Isonkyrön...

Uudet nettisivut on julki!

Yhyreksen uudet nettisivut on nyt julkaistu! Käy tutustumassa nettisivuillamme esimerkiksi: Uuden rahoituskauden tukimahdollisuuksiin, Yhyreksen toimintaan ja tapahtumiin, Yhyreksen hallitukseen, Nuoriso-Leader -rahoitukseen ja nuorten toimintaan Kyrönmaan kyliin, ja...

Syksyn hankeinfokiertueen materiaalit

YHYRES-kehittämisyhdistyksen syksyn hankeinfokiertue on kierretty! Kiitokset kaikille infotilaisuuksiin osallistuneille. Kiertue kiersi Kyrönmaan alueen Vähänkyrön kautta Laihialle ja siitä Isoonkyröön. Kiertueella käytiin läpi Yhyreksen paikallisen strategian...

Avoimet Joulukylät 2023

Järjestääkö kylänne tai yhdistyksenne joulutapahtuman marraskuussa tai joulukuussa? Osallistutteko esimerkiksi Vähänkyrön joulunavaukseen 3.12.2023 omalla tapahtumalla? Ilmoita tapahtumasi Avoimet Joulukylät -tapahtumakokonaisuuteen! Voit ilmoittaa tapahtumanne mukaan...

Vähänkyrön Joulunavaus 3.12.2023

Tervetuloa mukaan toteuttamaan Vähänkyrön joulunavausta Tervajoelle! Yrittäjät, tässä loistava tilaisuus lisätä paikallisten tietoisuutta toiminnastasi, tai sitten kokeilla ensimmäistä kertaa omien tuotteiden/palveluiden myyntiä! Yhdistykset, tässä teille hyvä paikka...

Syksyn hankeinfokiertueen aikataulu

Yhyres järjestää Kyrönmaalla hankeinfokiertueen syksyn aikana. Infotilaisuuksissa käydään läpi kyrönmaalaisille yrityksille tarkoitetut yritystuet ja yhteisöille tarkoitetut hanketuet uudella rahoituskaudella. Lisäksi esitelemme Yhyreksen paikallisen strategian...

Yhdistyksen ylimääräinen kokous 10.10.2023 klo 16:30

YHYRES-kehittämisyhdistys ry:n ylimääräinen kokous pidetään 10.10.2023 klo 16.30 yhdistyksen toimistolla, Loukontie 6, Tervajoki. Kokouksessa käsitellään hallituksen täydentäminen henkilövaihdosten takia.

Kyrönmaan pihakirppisten osoitteet 2.-3.9.2023

Kyrönmaan Pihakirppikset on täällä taas! Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.-3.9.2023 on jälleen mahdollisuus lähteä kiertämään asukkaiden ja yhdistysten pitämiä kirppiksiä heidän omilla pihoillaan Isossakyrössä, Laihialla ja Vähässäkyrössä. Löydät kirppisten...