YHYRES-
kehittämis­yhdistys ry.

Etusivu 9 Yhyres

Mitä me teemme?

Vuonna 1999 rekisteröity YHYRES-kehittämisyhdistys ry on Isonkyrön, Laihian ja Vaasan Vähänkyrön kehittäjäyhteisö, ja yksi Suomen 53 Leader-toimintaryhmästä.

YHYRES-kehittämisyhdistys ry:n tarkoituksena on kannustaa asukkaita yhteistyöhön alueensa kehittämiseksi ja maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Tavoitteena on lisätä maaseudun kehittämiseen liittyvää osaamista ja yhteistyötä sekä hyvien käytäntöjen jakamista alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Olemme juuri sopivan kokoinen ja yhtenäinen alue toteuttamaan Leader-tyyppistä paikalliseen päätöksentekoon perustuvaa kehittämistä – yhdessä asukkaiden voimin!

Leader-toiminnan lisäksi Yhyres kehittää monipuolisesti toiminta-aluettaan, eli Kyrönmaata. Edistämme mm. kylien elinvoimaisuutta, alueiden välistä yhteistyötä sekä nuorisome viihtyvyyttä Nuoriso-Leader rahoituksen ja Nuorisojaoston avulla. Meidän YHYRES kokoaan suurempi –strategia ohjaa toimintaamme tuoden esille alueemme keskeisimmät vahvuudet ja kehittämisen painopisteet.

Yhyreksen työntekijät neuvovat kehittämisideoiden jalostamisessa ja avustavat hakijaa hankehakemusten laatimisessa. Hallitus päättää rahoitettavista hankkeista ja yritystuista noin kuukausittain järjestettävissä kokouksissa.

Jouluilta ja Avoimet Ovet 7.12.2023

Tervetuloa Yhyreksen Jouluiltaan / Avoimiin Oviin! Torstaina 7.12.2023 klo 17-19. Jouluillassa on kahvi- ja glögitarjoilu, jonka lisäksi on mahdollista osallistua askarteluun Taitokeskus Villavintin opastuksella. HUOM! Askartelutarvikkeiden hinta kerätään...

Hyrrässä käyttökatko 10.-14.11.2023

Hyrrä-asiointijärjestelmässä käyttökatko! Ruokaviraston asiointi- ja viranomaispalveluissa on käyttökatko, joka alkaa perjantaina 10.11.2023 kello 8 ja päättyy tiistaina 14.11.2023 kello 00. Katko kestää suunnitellusti viisi päivää, mutta Ruokavirasto kehottaa...

Digiturvallisuus -ilta 21.11.2023

Tervetuloa Digiturvallisuus -tilaisuuteen! Milloin?Tiistaina 21.11.2023 klo 14. Missä?Isonkyrön valtuustosaliKunnanvirastoPohjankyröntie 136, 61500 Isokyrö.   Tilaisuus koostuu: Esittäytymiset:MikäDigi –hanke, Yhyreksen Kyrönmaa kylät kasvuun -hanke ja Isonkyrön...

Uudet nettisivut on julki!

Yhyreksen uudet nettisivut on nyt julkaistu! Käy tutustumassa nettisivuillamme esimerkiksi: Uuden rahoituskauden tukimahdollisuuksiin, Yhyreksen toimintaan ja tapahtumiin, Yhyreksen hallitukseen, Nuoriso-Leader -rahoitukseen ja nuorten toimintaan Kyrönmaan kyliin, ja...

Syksyn hankeinfokiertueen materiaalit

YHYRES-kehittämisyhdistyksen syksyn hankeinfokiertue on kierretty! Kiitokset kaikille infotilaisuuksiin osallistuneille. Kiertue kiersi Kyrönmaan alueen Vähänkyrön kautta Laihialle ja siitä Isoonkyröön. Kiertueella käytiin läpi Yhyreksen paikallisen strategian...

Avoimet Joulukylät 2023

Järjestääkö kylänne tai yhdistyksenne joulutapahtuman marraskuussa tai joulukuussa? Osallistutteko esimerkiksi Vähänkyrön joulunavaukseen 3.12.2023 omalla tapahtumalla? Ilmoita tapahtumasi Avoimet Joulukylät -tapahtumakokonaisuuteen! Voit ilmoittaa tapahtumanne mukaan...

Vähänkyrön Joulunavaus 3.12.2023

Tervetuloa mukaan toteuttamaan Vähänkyrön joulunavausta Tervajoelle! Yrittäjät, tässä loistava tilaisuus lisätä paikallisten tietoisuutta toiminnastasi, tai sitten kokeilla ensimmäistä kertaa omien tuotteiden/palveluiden myyntiä! Yhdistykset, tässä teille hyvä paikka...

Syksyn hankeinfokiertueen aikataulu

Yhyres järjestää Kyrönmaalla hankeinfokiertueen syksyn aikana. Infotilaisuuksissa käydään läpi kyrönmaalaisille yrityksille tarkoitetut yritystuet ja yhteisöille tarkoitetut hanketuet uudella rahoituskaudella. Lisäksi esitelemme Yhyreksen paikallisen strategian...

Yhdistyksen ylimääräinen kokous 10.10.2023 klo 16:30

YHYRES-kehittämisyhdistys ry:n ylimääräinen kokous pidetään 10.10.2023 klo 16.30 yhdistyksen toimistolla, Loukontie 6, Tervajoki. Kokouksessa käsitellään hallituksen täydentäminen henkilövaihdosten takia.

Kyrönmaan pihakirppisten osoitteet 2.-3.9.2023

Kyrönmaan Pihakirppikset on täällä taas! Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.-3.9.2023 on jälleen mahdollisuus lähteä kiertämään asukkaiden ja yhdistysten pitämiä kirppiksiä heidän omilla pihoillaan Isossakyrössä, Laihialla ja Vähässäkyrössä. Löydät kirppisten...