Viestintä­ohjeet

Etusivu 9 Rahoitusta saaneille 9 Viestintäohjeet

Viestintäohjeet

Kaikkien EU-rahoituksen saajien on käytettävä viestinnässään EU:n tunnusta ja YHYRES-kehittämisyhdistyksen Leader YHYRES –logoa.

Maaseuturahaston viestintäohjeet perustuvat komission asetukseen 129/2022. Hankkeesi tukipäätöksen ehdoissa on kerrottu, mitkä viestintävelvollisuudet saamaasi tukea koskevat. Huomiothan, että myönnettyyn tukeen voidaan tehdä 1–5 prosentin vähennys, jos viestintävelvoitteita ei ole noudatettu. Vähennyksestä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä. Tässä ohjeessa kerrotaan velvoitteet, mutta annetaan myös suosituksia viestintään. Noudatathan niitä tarkkaan.

Hankkeen toteuttajan vastuulla on noudattaa tukipäätöksessä olevia viestintäohjeita itsenäisesti. Mikäli epäröit tai sinulla on kysyttävää viestintään liittyen, olethan yhteydessä Yhyreksen toimistoon.

EU:n tunnus ja muut logot

Kun viestit hankkeesta, muista aina kertoa, että hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta. Kaikessa hankkeen viestintämateriaalissa on oltava näkyvillä EU:n tunnus, eli EU-lippu ja teksti ”EU:n osarahoittama”. Lisäksi viestinnässä tulee käyttää Yhyreksen logoa.

Lataa EU:n osarahoittama –logo

Lataa Leader YHYRES –logo

Halutessasi voit kertoa, että rahoitus on tullut ELY-keskuksen kautta ja käyttää viestintämateriaalissa myös ELY-keskuksen logoa. Huomaathan, vaikka Pohjanmaan ELY tekee hankkeellesi laillisuustarkistuksen ja antaa lopullisen tukipäätöksen, on rahoittajana Leader YHYRES, jos tuki on haettu meidän kautta. 

Jos viestintämateriaalissa on muita tunnuksia (esimerkiksi oman organisaatiosi logo), esitä EU:n tunnus ja Yhyreksen logo samanarvoisena (koko, sijoittelu) muiden tunnusten kanssa. Maaseutuverkoston Graafisessa ohjeessa ja Viestintäohjeet 2023-27 –sivulla on tarkemmat ohjeet EU-tunnuksen käytöstä. Tutustuthan ohjeisiin huolellisesti ennen, kuin käytät ostopalveluita viestintämateriaalien hankkimiseen.

Viestintämateriaali

EU:n tunnuksen ja Leader YHYRES –logon on oltava näkyvästi esillä kaikessa viestintämateriaalissa, jotka käsittelevät hankkeen toimien toteuttamista. Viestintämateriaalia ovat esimerkiksi painetut materiaalit tai digitaaliset tuotteet, verkkosivustot ja niiden mobiiliversiot, esitteet hankkeesta sekä hankkeesta tehty PR-materiaali (jakotavarat) ja lehti-ilmoitukset. Myös mainokset, jotka on maksettu hankkeesta, lukeutuvat viestintämateriaaleihin. Tutustuthan huolellisesti Maaseutuverkoston Graafiseen ohjeeseen ja Viestintäohjeet 2023-27 –sivulle ennen, kuin viestintämateriaaleista tulee kustannuksia.

Kun viestit hankkeestasi yleisesti, kerro viestintämateriaalissa asiayhteyteen sopivalla tavalla, että hankkeesi on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

Julisteet ja tiedotuskyltit

Juliste yli 10 000 euron hankkeisiin

Kun olet saanut hanke- tai yritystukea, jonka julkinen tuki on 10 000–50 000 euroa, aseta näkyvälle paikalle hanketta esittelevä juliste. Lue lisää Maaseutuverkoston sivuilta.

Tiedotuskyltti tai sähköinen näyttö yli 50 000 euron investointien yhteyteen

Kiinnitä investoinnin yhteyteen tuesta kertova tiedotuskyltti, jos olet saanut julkista tukea 50 000–500 000 euroa ja kyseessä on aineellinen investointi (esimerkiksi kone, laite, linjasto), infrastruktuuri- tai rakennushanke. Lue lisää Maaseutuverkoston sivuilta.

Pysyvä tiedotuskyltti yli 500 000 euron investointien yhteyteen

Kun olet saanut julkista tukea yli 500 000 euroa infrastruktuuri- tai rakennushankkeeseen, kiinnitä kyltti kohteeseen heti, kun aloitat toimen toteuttamisen, ja pidä se paikoillaan vähintään omaisuuden käyttöajan. Lue lisää Maaseutuverkoston sivuilta.

Yhyreksen toimiston väki voi auttaa pyydettäessä kyltin tai julisteen teossa.

Jouluilta ja Avoimet Ovet 7.12.2023

Tervetuloa Yhyreksen Jouluiltaan / Avoimiin Oviin! Torstaina 7.12.2023 klo 17-19. Jouluillassa on kahvi- ja glögitarjoilu, jonka lisäksi on mahdollista osallistua askarteluun Taitokeskus Villavintin opastuksella. HUOM! Askartelutarvikkeiden hinta kerätään...

Hyrrässä käyttökatko 10.-14.11.2023

Hyrrä-asiointijärjestelmässä käyttökatko! Ruokaviraston asiointi- ja viranomaispalveluissa on käyttökatko, joka alkaa perjantaina 10.11.2023 kello 8 ja päättyy tiistaina 14.11.2023 kello 00. Katko kestää suunnitellusti viisi päivää, mutta Ruokavirasto kehottaa...

Digiturvallisuus -ilta 21.11.2023

Tervetuloa Digiturvallisuus -tilaisuuteen! Milloin?Tiistaina 21.11.2023 klo 14. Missä?Isonkyrön valtuustosaliKunnanvirastoPohjankyröntie 136, 61500 Isokyrö.   Tilaisuus koostuu: Esittäytymiset:MikäDigi –hanke, Yhyreksen Kyrönmaa kylät kasvuun -hanke ja Isonkyrön...

Uudet nettisivut on julki!

Yhyreksen uudet nettisivut on nyt julkaistu! Käy tutustumassa nettisivuillamme esimerkiksi: Uuden rahoituskauden tukimahdollisuuksiin, Yhyreksen toimintaan ja tapahtumiin, Yhyreksen hallitukseen, Nuoriso-Leader -rahoitukseen ja nuorten toimintaan Kyrönmaan kyliin, ja...

Syksyn hankeinfokiertueen materiaalit

YHYRES-kehittämisyhdistyksen syksyn hankeinfokiertue on kierretty! Kiitokset kaikille infotilaisuuksiin osallistuneille. Kiertue kiersi Kyrönmaan alueen Vähänkyrön kautta Laihialle ja siitä Isoonkyröön. Kiertueella käytiin läpi Yhyreksen paikallisen strategian...

Avoimet Joulukylät 2023

Järjestääkö kylänne tai yhdistyksenne joulutapahtuman marraskuussa tai joulukuussa? Osallistutteko esimerkiksi Vähänkyrön joulunavaukseen 3.12.2023 omalla tapahtumalla? Ilmoita tapahtumasi Avoimet Joulukylät -tapahtumakokonaisuuteen! Voit ilmoittaa tapahtumanne mukaan...

Vähänkyrön Joulunavaus 3.12.2023

Tervetuloa mukaan toteuttamaan Vähänkyrön joulunavausta Tervajoelle! Yrittäjät, tässä loistava tilaisuus lisätä paikallisten tietoisuutta toiminnastasi, tai sitten kokeilla ensimmäistä kertaa omien tuotteiden/palveluiden myyntiä! Yhdistykset, tässä teille hyvä paikka...

Syksyn hankeinfokiertueen aikataulu

Yhyres järjestää Kyrönmaalla hankeinfokiertueen syksyn aikana. Infotilaisuuksissa käydään läpi kyrönmaalaisille yrityksille tarkoitetut yritystuet ja yhteisöille tarkoitetut hanketuet uudella rahoituskaudella. Lisäksi esitelemme Yhyreksen paikallisen strategian...

Yhdistyksen ylimääräinen kokous 10.10.2023 klo 16:30

YHYRES-kehittämisyhdistys ry:n ylimääräinen kokous pidetään 10.10.2023 klo 16.30 yhdistyksen toimistolla, Loukontie 6, Tervajoki. Kokouksessa käsitellään hallituksen täydentäminen henkilövaihdosten takia.

Kyrönmaan pihakirppisten osoitteet 2.-3.9.2023

Kyrönmaan Pihakirppikset on täällä taas! Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.-3.9.2023 on jälleen mahdollisuus lähteä kiertämään asukkaiden ja yhdistysten pitämiä kirppiksiä heidän omilla pihoillaan Isossakyrössä, Laihialla ja Vähässäkyrössä. Löydät kirppisten...