Älykkäät kylät

Etusivu 9 Yhteisöille 9 Yhteistyöhankkeet 9 Älykkäät kylät -yhteistyöhanke

Älykkäät kylät -yhteistyöhanke

Älykkäät kylät –termillä viitataan maaseudulla toimivaan yhteisöön (ei siis pelkästään kyliin). Tämä hankemuoto mahdollistaa vähintään kahden yhteisön yhteisprojektin, jonka avulla etsitään ratkaisua konkreettiseen ja todettuun haasteeseen. Älykkyys tarkoittaa tässä yhteydessä kaikenlaisia uusia kokeiluja, toimintatapoja, yhteistyöverkostoja ja osallisuutta. Digitaalisuus, tiedon hyödyntäminen, uusi teknologia ja tekoälyratkaisut ovat keskeisiä työkaluja, mutta eivät ainoita tapoja toteuttaa älykkyyttä kylissä.

Älykkäät kylät -hankkeiden avulla on tarkoitus edistää kylän tai kunnan elinvoimaa konkreettisesti. Kylä tai kunta voi etsiä apua esimerkiksi oppilaitoksista, tutkimuslaitoksista tai asiantuntijaorganisaatioista kohtaamaansa haasteeseen tai tarpeeseen. Haasteita voivat olla esim. väestön ikääntyminen, tietoliikenneyhteydet, kestävän matkailun kehittäminen tai vetovoiman parantaminen. Älykkäät kylät -hankkeissa hanketta hakee yksi taho, jolle tuki myönnetään. Hankkeessa tulee olla mukana vähintään kaksi toimijaa, mielellään kuitenkin useampi toimija. Kumppanina voi olla myös toinen kylä tai kunta – Suomesta tai maailmalta.

Älykkäät kylät -kokonaisuutta voi ketjuttaa siten, että hakee ensin 5000 e valmistelurahaa, toteuttaa sitten varsinaisen ”päähankkeen”, ja sen jälkeen hakee vielä tukea päähankkeessa esille nousseisiin tarpeisiin, kuten investointeihin.

Esimerkkejä Älykkäät kylät –hankkeista:

  • Kunta tai useampi kylä alkaa kokeilla palvelun tuottamista yhdessä digitaalisesti.
  • Kyläyhdistys ja muut kylällä toimivat yhdistykset laativat yhdessä kylälle varautumissuunnitelman.
  • Seutukunnan kylät laativat yhteisen kiertotaloussuunnitelman. Suunnitelman laatimisen jälkeen Yhyrekseltä haetaan tukea tarvittaviin investointeihin.
  • Kylätalolle suunnitellaan monipaikkaisen työnteon ja opiskelun mahdollistavia työskentelypisteitä, jonka työtilojen varustamiseen voidaan hakea Yhyreksen investointitukea.
  • Oppilaitos ja kylät kokeilevat opintojaksojen suorittamista kylillä maisemankunnostukseen tai vesihuoltoon liittyen.

 Myös Yhyres voi toimia Älykkäät kylät -hankkeiden koordinaattorina, jos hankkeeseen tulee mukaan useampi toimija ja kehittämisaihio.

Hyödyllisiä valmisteluun liittyviä linkkejä

Mietityttääkö? Heräsikö kysymyksiä? Kysy meiltä!

Neuvomme mielellämme, joten ota meihin rohkeasti yhteyttä! Yhteisöjen tukiasioissa sinua auttaa:

Vilma Säteri

Jouluilta ja Avoimet Ovet 7.12.2023

Tervetuloa Yhyreksen Jouluiltaan / Avoimiin Oviin! Torstaina 7.12.2023 klo 17-19. Jouluillassa on kahvi- ja glögitarjoilu, jonka lisäksi on mahdollista osallistua askarteluun Taitokeskus Villavintin opastuksella. HUOM! Askartelutarvikkeiden hinta kerätään...

Hyrrässä käyttökatko 10.-14.11.2023

Hyrrä-asiointijärjestelmässä käyttökatko! Ruokaviraston asiointi- ja viranomaispalveluissa on käyttökatko, joka alkaa perjantaina 10.11.2023 kello 8 ja päättyy tiistaina 14.11.2023 kello 00. Katko kestää suunnitellusti viisi päivää, mutta Ruokavirasto kehottaa...

Digiturvallisuus -ilta 21.11.2023

Tervetuloa Digiturvallisuus -tilaisuuteen! Milloin?Tiistaina 21.11.2023 klo 14. Missä?Isonkyrön valtuustosaliKunnanvirastoPohjankyröntie 136, 61500 Isokyrö.   Tilaisuus koostuu: Esittäytymiset:MikäDigi –hanke, Yhyreksen Kyrönmaa kylät kasvuun -hanke ja Isonkyrön...

Uudet nettisivut on julki!

Yhyreksen uudet nettisivut on nyt julkaistu! Käy tutustumassa nettisivuillamme esimerkiksi: Uuden rahoituskauden tukimahdollisuuksiin, Yhyreksen toimintaan ja tapahtumiin, Yhyreksen hallitukseen, Nuoriso-Leader -rahoitukseen ja nuorten toimintaan Kyrönmaan kyliin, ja...

Syksyn hankeinfokiertueen materiaalit

YHYRES-kehittämisyhdistyksen syksyn hankeinfokiertue on kierretty! Kiitokset kaikille infotilaisuuksiin osallistuneille. Kiertue kiersi Kyrönmaan alueen Vähänkyrön kautta Laihialle ja siitä Isoonkyröön. Kiertueella käytiin läpi Yhyreksen paikallisen strategian...

Avoimet Joulukylät 2023

Järjestääkö kylänne tai yhdistyksenne joulutapahtuman marraskuussa tai joulukuussa? Osallistutteko esimerkiksi Vähänkyrön joulunavaukseen 3.12.2023 omalla tapahtumalla? Ilmoita tapahtumasi Avoimet Joulukylät -tapahtumakokonaisuuteen! Voit ilmoittaa tapahtumanne mukaan...

Vähänkyrön Joulunavaus 3.12.2023

Tervetuloa mukaan toteuttamaan Vähänkyrön joulunavausta Tervajoelle! Yrittäjät, tässä loistava tilaisuus lisätä paikallisten tietoisuutta toiminnastasi, tai sitten kokeilla ensimmäistä kertaa omien tuotteiden/palveluiden myyntiä! Yhdistykset, tässä teille hyvä paikka...

Syksyn hankeinfokiertueen aikataulu

Yhyres järjestää Kyrönmaalla hankeinfokiertueen syksyn aikana. Infotilaisuuksissa käydään läpi kyrönmaalaisille yrityksille tarkoitetut yritystuet ja yhteisöille tarkoitetut hanketuet uudella rahoituskaudella. Lisäksi esitelemme Yhyreksen paikallisen strategian...

Yhdistyksen ylimääräinen kokous 10.10.2023 klo 16:30

YHYRES-kehittämisyhdistys ry:n ylimääräinen kokous pidetään 10.10.2023 klo 16.30 yhdistyksen toimistolla, Loukontie 6, Tervajoki. Kokouksessa käsitellään hallituksen täydentäminen henkilövaihdosten takia.

Kyrönmaan pihakirppisten osoitteet 2.-3.9.2023

Kyrönmaan Pihakirppikset on täällä taas! Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.-3.9.2023 on jälleen mahdollisuus lähteä kiertämään asukkaiden ja yhdistysten pitämiä kirppiksiä heidän omilla pihoillaan Isossakyrössä, Laihialla ja Vähässäkyrössä. Löydät kirppisten...