Valintakriteerit yhteisöille
Millä perusteilla rahoitettavat hanketuet valitaan?
Hankkeiden tarveharkinnan tekee YHYRES ry:n hallitus. Hallitus arvioi hakemuksia Yhyreksen valintakriteerien perusteella ja ottaa huomioon, kuinka hankkeet toteuttavat Yhyreksen paikallista strategiaa.
Lisäksi tukikelpoisuuden edellytyksenä on, että hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa ja täyttää laillisuusvaatimukset, jotka tarkistetaan vielä ennen lopullista päätöstä Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Maaseutuohjelma määrittelee muun muassa tuen tukityypit ja kohdealueen. Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta ja hanketukiasetus määrittelevät tuen myöntämisen edellytykset.
Leader-toiminnassa hanketukien tulee näin ollen toteuttaa EU:n ja kansallista lainsäädäntöä sekä viranomaisten ohjeistusta. Lisäksi rahoitettavilta hanketuilta ja toimenpiteiltä edellytetään kaikkien Yhyreksen pakollisten kriteerien täyttymistä. Tämän lisäksi rahoituspäätöstä ohjaavat Yhyreksen yleiset kriteerit sekä hanke- tai yritystukikohtaiset kriteerit.
Mitä useamman yleisistä ja hanketukikohtaisista kriteereistä hankkeesi täyttää, sitä paremmat mahdollisuudet hankkeellasi on tulla rahoitetuksi!
Pakolliset kriteerit kaikille hankkeille ja toimenpiteille:
- hanke toteuttaa YHYRES-kehittämisyhdistyksen paikallista strategiaa
- hanke on realistinen
- hanke on toteuttamiskelpoinen
- hankkeella on selkeä suunnitelma ja aikataulu
- hakijalla on edellytykset hankkeen toteuttamiseen
- hankkeen panokset ja tuotokset ovat oikeassa suhteessa.


Yleiset valintaa ohjaavat kriteerit:
- hankkeen tarpeet ja toteutus nousevat paikallistasolta
- hanke luo ja/tai soveltaa alueelle uutta toimintaa
- hanke toteutetaan kustannustehokkaasti
- hanke toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita
- hankkeella on positiivisia ympäristövaikutuksia
- hanke lisää yhteistyötä
- hanke lisää alueen vetovoimaisuutta
- hanke lisää alueen elinvoimaa
- hanke edistää sopeutumista ilmastonmuutokseen
- hankkeessa toimii nuoria
- hanke edistää digitalisaation hyödyntämistä
- hanke hyödyntää paikallisia raaka-aineita, tuotteita, palveluita tai paikallista kulttuuriperintöä.
Hanketukia koskevat kriteerit:
- hankkeella on positiivinen vaikutus alueen hyvinvointiin
- hanke lisää yhteisöllisyyttä
- hanke parantaa alueen osaamista
- hanke vahvistaa paikallista kulttuuria
- hanke parantaa lasten ja nuorten osallisuutta
- hanke lisää maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta
- hanke edistää kansainvälistymistä.

Mietityttääkö? Heräsikö kysymyksiä? Kysy meiltä!
Neuvomme mielellämme, joten ota meihin rohkeasti yhteyttä! Yhteisöjen tukiasioissa sinua auttaa:
Vilma Säteri
