Maatila

Etusivu 9 Yrityksille 9 Maatila

Kokeilutuki maatalouteen

Tuki on tarkoitettu toimiin, joihin varsinaisia maatalouden tukia ei myönnetä. Tuen kohteen tulee kohdistua maatalouden alkutuotantoon. Kokeilu voidaan tehdä maatilalla tai esimerkiksi vuokratulla pellolla. Tavoitteena on löytää mm. tulevaisuuden viljelykasveja ja toimintatapoja maatalouteen. Kokeilun avulla kehitettävän idean tulee siis tuottaa uutta tietoa.

Mihin tarkoitukseen tukea voi saada?

Kokeilutuella voi kokeilla uusia kasveja, uusia viljelymenetelmiä, uusia tuotantotapoja kotieläintuotannossa, uusia myyntikanavia tai uusia työmenetelmiä.

Tukea voi käyttää esimerkiksi:

  • asiantuntijapalveluihin
  • vuokriin (maa-ala, toimitilat, koneet ja laitteet)
  • aineisiin ja tarvikkeisiin
  • matkoihin
  • koulutukseen ja valmennukseen.

Kuka voi saada maatalouden kokeilutukea?

  • Tukea voi saada maatila, yhtiö, osuuskunta tai toiminimi.
  • Tuensaajalla tulee olla y-tunnus.

Paljonko tukea voi saada?

  • Tuki kokeilun laajuudesta riippuen 2 500 € / 5 000 € / 7 500 €.
  • Tukea voidaan myöntää maksimissaan 7500 € samalle hakijalle kauden aikana.

Tuen hakeminen

Maksun hakeminen

Maatalouden kokeilutuki on vakioitu kertakorvaus. Se haetaan maksuun osoittamalla, että suunnitellut toimet on tehty. Tämä voi tapahtua esimerkiksi raportein, valokuvin ja tuotoksena syntynein suunnitelmin.

Ota yhteyttä!

Matti Jaskari

Toiminnanjohtaja

Kesätyökiertue 2026 – ilmoita teidän työpaikka!

KÄY-hanke lähtee kesäkiertueelle – millaista kesätyö oikeasti on? Millainen kesätyö on nuoren mielestä? Mitä siellä tehdään, mitä oppii – ja miltä työpäivät tuntuvat? Tänä kesänä lähdemme ottamaan siitä selvää vähän eri tavalla. Kyrönmaalla käynnistyy kampanja, jossa...

Heippa-pinssi suunnittelukilpailu

Suunnittele pinssi, jotta kyläläiset tohtisivat tervehtiä toisiaan, koska samalta kylältähän tässä ollaan!Osallistu ja vaikuta ideoimalla oma pinssisi. Paras työ toteutetaan kylillä jaettavaksi pinssiksi! SUUNNITTELE HEIPPA-PINSSI, joka saa kyläläiset tervehtimään...

Vuosikokous

  Kevät on alkanut, ja vuosikokouksen aika lähestyy. Tervetuloa! Yhyres Kehittämisyhdistys ry:n vuosikokous järjestetään tiistaina 14.4.2026 klo 19.00 alkaen. Vuosikokous pidetään yhdistyksen tiloissa osoitteessa Loukontie 6, 66440 Tervajoki. Kokouksessa...

Petulian patikka – Hanketarinoita vuosien varrelta

Reitistöt sopivat päiväpatikointiin sekä lyhyemmät polut myös perheen pienempien kanssa tehtyihin luontoretkiin.  Oletko koskaan käynyt paikassa, jossa historia ja luonto kohtaavat polulla? Petulian patikka Tervajoella on juuri sellainen paikka! Tämä reitti syntyi...

Kyrönmaan kesätyöportaali

Onko teillä tarjolla työpaikka nuorelle (13–29 v), mutta tekijä vielä puuttuu? Rakennamme parhaillaan kolmen kunnan alueelle yhteistä kesätyöpaikkojen hakuportaalia. Portaalin tavoitteena on helpottaa nuorten työllistymistä ja tehdä paikallisista...

KÄY-hanke etsii nuorta työntekijää

Oletko kiinnostunut videokuvauksesta, somesisällöistä ja nuorten työelämän tukemisesta? KÄY-hanke etsii nuorta (15–18 v) avuksi videokuvaukseen ja sosiaalisen median sisällöntuotantoon keväälle ja kesälle 2026 (mahdollisesti jo suunnitteluvaiheeseen aiemmin). Työ...

Älykästä kylien kehittämistä Kyrönmaalla

Miten voimme hyödyntää digitalisaatiota ja yrittäjyyttä niin, että kylät pysyvät elävinä, houkuttelevina ja toimivina paikkoina asua, elää ja tehdä työtä – myös tulevaisuudessa? Kyrönmaalla käynnistyi loppuvuodesta uusi hanke: KÄY – Kyrönmaan Älykkäät...

Työllistä nuori kesäksi

Paikalliset yhdistykset ovat maaseudun elinvoiman sydän. Ne kokoavat ihmiset yhteen, järjestävät tapahtumia, vaalivat perinteitä ja luovat uusia tapoja toimia. Samalla monessa yhdistyksessä pohditaan samoja kysymyksiä:Miten tavoittaa uusia ihmisiä? Miten kehittää...

Työjärjestelyt joulun aikana

Työjärjestelyt joulun aikana Hiljennymme joulunviettoon 23.12.2025—1.1.2026. Poikkeuksena maanantai 29.12., jolloin toimisto on avoinna klo 11–15.   Kevään 2026 hallituksen kokouksien ja hakemusten jättöpäivät on nyt julkaistu. Voit tarkistaa ne kokonaisuudessaan...

Tule mukaan kehittämään Kyrönmaata!

Tule mukaan kehittämään Kyrönmaata! YHYRES-kehittämisyhdistys ry on Isonkyrön, Laihian ja Vaasan Vähänkyrön paikallinen Leader-ryhmä. Vahvistamme Kyrönmaan elinvoimaa rahoittamalla erilaisia hankkeita ja tukemalla pienyrityksiä. Toteutamme aluekehittäjän tehtävää myös...