Suomen Kylät tarjoaa mielenkiintoisen webinaarikattauksen syksyyn!

Tiistaina 17.10.2024 klo 18 
Kyläkoulu – kuluerä vai vetovoimatekijä
Ilmoittaudu nyt kuulolle! Linkki sivun alaosassa.

Tiistaina 29.10.2024 klo 18
Elämää kylänraitille – parhaat kokemukset ja vinkit maallemuuton edistämiseen
(Lisätietoa tulossa myöhemmin!)

 

 

Webinaari: Kyläkoulu – kuluerä vai vetovoimatekijä?

Tiistaina 17.9.2024 klo 18–19.30 Teams

Erityisesti maaseudulla koulu on alueen houkuttelevuuden kannalta yksi tärkeimpiä tekijöitä. Koulun lakkauttaminen kiihdyttää alueen asukaskatoa ja kouluverkon supistaminen ajaa kunnan entistä haastavampaan tilanteeseen. Tässä webinaarissa otetaan selvää, onko näissä väitteissä perää ja tarkastellaan kouluverkkoa ratkaisukeskeisesti elinvoiman ja vetovoiman näkökulmasta.

Kunnissa on parhaillaan työn alla ensi vuoden talousarviosuunnittelu. Kuluvan vuoden aikana on jo nähty, että monen tiukkojen talouslukujen kanssa painivan kunnan säästötoimenpiteet kohdistuvat kouluverkkoon. Tämä toistuu vuodesta toiseen siitäkin huolimatta, että toistaiseksi Suomessa ei ole tehty yhtäkään kattavaa tutkimusta siitä, onko säästöjä lopulta kouluja sulkemalla saavutettu.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) vuodelta 2022 oleva raportti kertoo, ettei suuria kouluverkkomuutoksia tehneissä kunnissa perusopetuksen menot ole alemmat muihin verrattuna, vaan tilanne saattaa olla jopa päinvastainen. Kouluverkkomuutokset eivät myöskään ratkaise kuntien elinvoiman tilaa, vaan pahimmillaan heikentävät sitä entisestään. Samaisessa raportissa todetaan näkyvän viitteitä kouluverkkomuutosten negatiivisista elinvoimavaikutuksista, kuten lisääntyvästä lähtömuutosta ja heikommasta työllisyys- ja työpaikkakehityksestä. Näyttääkin siltä, että kouluverkkopäätökset eivät ole pitkällä aikavälillä parantaneet kuntien elinvoimaa – mitä suurempi kunnan kouluverkon muutos on ollut, sen heikompana näyttäytyy alueen väestökehitys.

 

Webinaarin ensimmäisessä puheenvuorossa Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Olli Lehtonen kertoo koululakkautuksien ja kuntien elinvoiman suhdetta tarkastelleesta tutkimuksestaan.

Nivalasta kuullaan esimerkiksi siitä, kuinka kaupunki voi myös päättää panostaa kyläkouluverkkoon. Kaupungin päätöksestä on webinaarissa kertomassa opetuslautakunnan puheenjohtajan Aleksi Päkkilä.

Väestönmuutokseen liittyvien haasteiden keskellä Kuntaliiton Verkostoperuskoulu-hankkeessa etsitään uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä toimijoiden vahvistuvaa yhteistyötä koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseksi. Hankkeeseen osallistuu 10 pilottialuetta vuosina 2022–2024. Kaikki pilotit huomioiden hanke kattaa 39 kuntaa. Yhden pilottialueen toimista ja kokemuksista tulee kertomaan Suonenjoen kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta.

Ilmoittautuminen on avoinna 15.9. saakka. Teams-linkki tilaisuuteen lähetetään sähköpostilla viimeistään 17.9. aamupäivällä.

 

Ilmoittautuminen: https://forms.office.com/e/YSJGt3qip8

 

 

OHJELMA

18.00 Tervetuloa ja alkusanat
Maallemuuton asiantuntija Johanna Niilivuo, Suomen Kylät ry ja MaalleKo-verkostohanke

18.10 Kyläkoulut ja elinvoima
Apulaisprofessori Olli Lehtonen, Itä-Suomen yliopisto

18.35 Nivalassa uidaan vastavirtaan: Neljässä vuodessa neljä uutta kyläkoulua
Opetuslautakunnan puheenjohtaja Aleksi Päkkilä, Nivala

19.00 Ratkaisukeskeisesti kohti väestömuutoksien haasteita: käytännön kokeiluja Kuntaliiton verkostoperuskouluhankkeessa
Kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, Suonenjoki

19.25 Loppusanat

19.30 Tilaisuus päättyy

 

Tervetuloa kuulolle!
Webinaari tallennetaan Suomen Kylien YouTube-kanavalle.
Webinaarin järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät ry ja maaseutupolitiikan MaalleKo-verkostohanke.