Lähde mukaan seminaariristeilylle
Kyläkööri-hanke järjestää yhdessä YHYRES- ja Suupohjan kehittämisyhdistysten kanssa kaikille kylien elinvoimaisuudesta ja tulevaisuudesta kiinnostuneille Voimistuvat kylät -seminaarin. Valtakunnallinen seminaari toteutetaan yhdessä Suomen Kylätoiminta ry:n (SYTY) kanssa. Kaksipäiväinen seminaari vietetään Silja Europalla Turku-Tukholma-risteilyn merkeissä 23. - 24.3.2012. Ohjelmassa on puheenvuoroja ja keskustelua; tarkoitus on yhdessä pohtia muun muassa oman paikkakunnan ja kylän tarpeita, puutteita ja vahvuuksia sekä miettiä, miten ratkaista rakennemuutosten, talouskriisin ja palveluverkon heikentymisen mukanaan tuomia ongelmia. Tärkeää on myös yhteishengen nostatus ja kylätoiminnan vahvistaminen, joten kannattaa lähteä rohkeasti mukaan maaseudun asukkaiden yhteiseen aivoriiheen.
Seminaariin järjestetään yhteiskuljetus Kyrönmaalta. Ilmoittautua voi kyläasiamies Maija Rintamäelle (050-5867884) tai maija.rintamaki@yhyres.fi. Kyläkööri-hanke maksaa osan risteilyn kustannuksista, joten mukaan risteilemään pääsee todella edullisesti. Ilmoittautumiset 17.2. kello 15:een mennessä.
