Kyrönmaan kehittämisohjelma 2007-2013
YHYRES-kehittämisyhdistyksen toiminta pohjautuu Kyrönmaan kehittämisohjelmaan 2007-2013. YHYRES -kehittämisyhdistyksen Kyrönmaan asukkaiden esiin tuomien tarpeiden pohjalta laatima Kyrönmaan kehittämisohjelma 2007-2013 aukeaa alla olevasta linkistä.
Kehittämisohjelmassa on neljä teemaa:
Yrittäjyys
Pohjalaisuus ja yrittäjyys kulkevat käsi kädessä. Tuemme alueen yrityselämää sekä suorilla yritystuilla että yleisillä kehittämishankkeilla. Näin varmistamme Kyrönmaan alueen taloudellisen hyvinvoinnin ja hyvän työllisyystilanteen.
Yhteisöllisyys
Yhteisöllisyys on maaseudun vastavoima vallitsevalle urbaanille yksilöllisyydelle. Olemme mukana luomassa turvallista, viihtyisää ja huolehtivaa seutua asukkaiden omiin tarpeisiin perustuen. Pidämme huolta että Kyrönmaalla kukaan ei jäisi yksin.
Sopimuksellisuus
Sopimuksellisuus eli maaseudun palvelusopimus -toimintamalli on uusi tapa toimia maaseudulla. Sillä tarkoitetaan alueen pienten töiden ja tehtävien kokoamista ja välittämistä. Etsimme ja saatamme yhteen sopimuskumppaneita ja autamme löytämään tarvittavaa rahoitusta. Autamme ihmisiä, yrityksiä ja yhteisöjä löytämään toisensa sekä tekemään työtä yhdessä alueen ja sen ihmisten parhaaksi. Tavoitteena on säilyttää palvelut seudun kylissä. Kyrönmaa on ensimmäisten seutujen joukossa, jossa sopimuksellisuus -toimintatapa on otettu yhdeksi kehittämisohjelman painopisteeksi. Sopimuksellisuuden mottona onkin "Ei niin pientä työtä etteikö sille tekijä löydettäisi". Sopimalla asiat hoituvat!
Ympäristö
Kyrönmaan viljelty kulttuuriympäristö jokineen on alueemme tärkein vetovoimatekijä. Tuemme alueen puhdasta ja kestävää kehitystä rahoituksellisesti sekä mm. etsimällä uusia malleja perinnemaisemien hoitamiseksi ja elävinä pitämiseksi.
