Kylät

Kyrönmaalla on yhteensä vähintään 60 kylää. Laihialla 21, Isossakyrössä 16 ja Vähässäkyrössä 19. Jokainen kylä on "oma yksilönsä", josta löytyvät kylälle ominaiset vahvuudet ja heikkoudet.

Kylä on maaseudun perusyhteisö. Sille ei kuitenkaan ole olemassa yksiselitteistä määrittelyä. Käytettiinpä kylästä millaista määritelmää hyvänsä, kylälle on kuitenkin tyypillistä, että se ei ole syntynyt hetkessä. Kylällä on yleensä pitkät perinteet ja historia, usein myös yhteenkuuluvuutta osoittava "kylähenki".

Meidän tavoitteenamme on parantaa kylien toimivuutta. Kyliä ja taajamia halutaan asukaslähtöisesti kehittää viihtyisiksi, rakenteiltaan toimiviksi ja vetovoimaisiksi elinympäristöiksi kestävän kehityksen periaatetta noudattamalla. Tavoitteena on myös lisätä alueen työpaikkoja sekä hyvinvointipalveluja.