Ajankohtaista

VOIMISTUVAT KYLÄT- SEMINAARI 23.-24.3.2012 SILJA EUROPALLA!!

Kyläkööri-hanke järjestää yhdessä YHYRES- ja Suupohjan kehittämisyhdistysten kanssa kaikille kylien elinvoimaisuudesta ja tulevaisuudesta kiinnostuneille Voimistuvat kylät -seminaarin. Valtakunnallinen seminaari toteutetaan yhdessä Suomen Kylätoiminta ry:n (SYTY) kanssa. Kaksipäiväinen seminaari vietetään Silja Europalla Turku-Tukholma-risteilyn merkeissä 23. - 24.3.2012.

- Tarkoituksena on saada edistettyä kylien ja kuntien vuoropuhelua. Sekä kyläläiset että kunnan päättäjät ovat tervetulleita mukaan, jotta saadaan asukkaiden ääni kuulumaan alhaalta ylös päättäjille. Mukaan voi lähteä, vaikka ei olisi minkään mukana olevan yhdistyksen jäsen, muistuttaa kyläasiamies Maija Rintamäki.
Ohjelmassa on puheenvuoroja ja keskustelua; tarkoitus on yhdessä pohtia muun muassa oman paikkakunnan ja kylän tarpeita, puutteita ja vahvuuksia sekä miettiä, miten ratkaista rakennemuutosten, talouskriisin ja palveluverkon heikentymisen mukanaan tuomia ongelmia. Tärkeää on myös yhteishengen nostatus ja kylätoiminnan vahvistaminen, joten kannattaa lähteä rohkeasti mukaan maaseudun asukkaiden yhteiseen aivoriiheen.
Seminaariin järjestetään yhteiskuljetus Kyrönmaalta. Ilmoittautua voi kyläasiamies Maija Rintamäelle (050-5867884) tai maija.rintamaki@yhyres.fi. Kyläkööri-hanke maksaa osan risteilyn kustannuksista, joten mukaan risteilemään pääsee todella edullisesti.

Seminaarin lauantain ohjelman näet täältä.